Skip to main content

Hukassa olemisen vastavoima.

Epäreilua kilpailuetua jalostetun analytiikan ratkaisuilla.

Ihmiset

Kun organisaatiossasi halutaan tehdä muutos, ihminen tulee aina ensin, ei teknologia. Luomme todellisuuden, jossa jokainen haluaa olla täysillä mukana.

Prosessit

Ratkaisemme liiketoimintahaasteesi alusta loppuun niin, että tulos näkyy myös viivan alla. Suuntaamme katseesi tulevaisuuteen, emme taustapeiliin.

Teknologia

Automatisoimme prosessit ja varmistamme tehokkuuden liiketoiminnallesi relevanteilla työkaluilla. Nautit edistyneimmän teknologian hyödyistä.

Tietoa täynnä olevassa maailmassa ei tarvitse tehdä päätöksiä arvausten varassa.

Ulkoisessa datassa ja sijaintitiedoissa piilee tiedolla johtamisen suurin tutkimaton kultakaivos. Me autamme sinua pääsemään aarteeseen käsiksi.

Uimme teknologian ja bisneksen välimaastossa kuin kalat vedessä. Olemme Suomen kovin edge-analytiikan osaaja, oli kyse sitten konenäön, koneoppimisen tai sensorifuusion hyödyntämisestä.

Lisäämme älykkyyttä arkeesi jalostetun analytiikan ratkaisuilla. Kanssamme saavutat nopeita ja kestäviä tuloksia.

Kilpailuetunamme vahva toimialaosaaminen

Asiantuntijoillamme on keskimäärin yli 15 vuoden kokemus dataohjautuvan liiketoiminnan kehittämisestä jalostetun analytiikan ratkaisuilla. Olemme erikoistuneet teollisuuden sekä energia- ja finanssisektorin datan optimointiin.

Teollisuus

Tekoäly ja reunalaskenta mahdollistavat valmistavan teollisuuden merkittävimmät kehitysloikat digitalisaation ja älykkään automaation saralla.

Energia

 

Paranna verkon suorituskykyä vastaamalla energia-alan vaikuttavimpiin trendeihin –  digitalisaatio, energiatehokkuus ja kestävyys.

 

Finanssi

 

Nopetempoisessa finanssimaailmassa oman datan ymmärtämisestä ja hallinnasta tulee entistä tärkeämpää.

 

Advian auttoi meitä muuttamaan manuaalisen prosessin parissa kuukaudessa automatisoiduksi ja säästämään merkittävästi kustannuksissa.
Yhteistyö projektissa onnistui loistavasti.
Olemme tyytyväisiä. Advianilla oli asiantuntemusta ja näkemystä ottaa kokonaisvastuu datakonversiosta.
Yhteistyö Advianin kanssa on ollut sujuvaa ja suoraviivaista, ja asiakkaana tästä on jäänyt hyvä mieli.
Saimme arvokasta tietoa satelliittidatan hyödyntämisestä.
Projekti ei olisi onnistunut ilman Advianin osaajia.
Advianin tiimi täydensi omia asiantuntijoitamme tarjoamalla omaa kokemustaan energiamarkkinoiden KPI-kehityksestä ja teknisemmiltä alueilta, kuten MS BI -kehityksestä ja laadunvarmistuksesta.
Advianilta saimme oikeat ihmiset ja asiantuntijat nopeasti.
Yhteistyö ja tiimin kokoaminen Advianin kanssa oli meille paras vaihtoehto.
Toiminta on ollut erittäin ammattimaista. Advianin asiantuntijoiden kanssa edistymme ja saavutamme mahtavia tuloksia.
Advian ymmärsi kaukolämpöasiakkaiden integrointiprosessit ja pystyi rakentamaan nopean ratkaisun, joka varmistaa, että prosessi on nyt jäsennelty ja toimii sujuvasti.
Joustavuus asiakkaan tarpeiden mukaan on ollut Advianin tiimille luontevaa.
Advianin vuotoanalytiikka on osoittautunut erittäin hyödylliseksi ja auttanut meitä löytämään, korjaamaan ja ehkäisemään kaukolämpöverkkomme vuotoja.

Saavuta epäreilua kilpailuetua


Hyödynnä kehittyneen analytiikan mahdollisuudet.

Täyskäsi osaamista
Tarjoamme ainutlaatuisen yhdistelmän liiketoiminta-, data-, ja tekoälyosaamista.

Kokonaisvaltainen kumppani
Emme ole pelkkä IT-talo, vaan lisäarvoa tuottava kumppanisi.

Tuloksia – ei tyhjiä digihankkeita
Keskitymme kilpailukykysi kehittämiseen, emme datasi tai IT-arkkitehtuurisi päämäärättömään hieromiseen.

Innovointi polttoaineenamme
Palava halu rakentaa maailmanluokan ratkaisuja ruokkii kykyämme innovoida koko liiketoimintaasi.

Ainutlaatuinen yhdistelmä edistynyttä dataosaamista.

Vuonna 2019 ryhmä erityisasiantuntijoita turhautui seuraamaan tuloksetonta datan vatkaamista ja digitalisaatioviitan alla pakkomyytyjä konsulttitunteja. Syntyi Advian. Tänä päivänä tarjoamme haastetta kymmenille alansa huippuasiantuntijoille sadoissa eri asiakasprojekteissa Suomessa ja muualla maailmalla.

Tuloksiin keskittyvä geotieteiden tohtori, joka ymmärtää paikkatiedon arvon.
Joel Forsmoo
Data Scientist
Joel
Verkkotietojärjestelmien, omaisuus- ja paikkatiedon laadukkaan hallinnan sekä verkostoanalytiikan monipuolinen osaaja.
Riikka Hakala
Data Engineer
Riikka
Asiantuntija koneoppimisen ja automaation järjestelmäratkaisujen kehittämisessä teollisuuden sovelluksiin.
Afshin Dini
Machine Learning Engineer
Afshin
Monipuolinen ohjelmisto-osaaja ja ongelmanratkaisija, jonka supervoima on silottaa prosesseista virtaviivaisia ja tehokkaita.
Juha Kivi
Senior Data Engineer
Juha
Paineen alla mystisissä olosuhteissa työskentelemään tottunut software architect, joka pystyy ratkaisemaan mahdottomatkin ongelmat.
Eero "Rambo" af Heurlin
Lead Technical Advisor
Rambo
Fasilitoi arjen ongelmien ratkaisemista tekoälyllä.
Nadir Bengana
Machine Learning Engineer
Nadir
Luontaisesti utelias data-ammattilainen ongelmanratkaisijan asenteella.
Petri Hirvonen
Senior Data Management Specialist
Petri-1
Laaja asiantuntemus erilaisista ohjelmointikielistä ja kehitystyökaluista.
Sami Ikonen
Quality Assurance Specialist
Sami
Kovan luokan data scientist, jonka näytöt puhuvat puolestaan.
Matti Karppanen
Senior Data Scientist
Untitled (350 × 350 px) (400 × 400 px) (200 × 200 px) (300 × 300 px) (100 × 100 px) (800 × 600 px)
Laajalla bathymetristen tietojen hallinnan kokemuksella varustettu datavirtuoosi.
Sanna Haapa
Data Analyst
Sanna
Kansainvälinen ohjelmistoasiantuntija, jolla on intohimona maantiede, data ja ihmiset.
Jens Kreier
Senior Software Architect
Jens
Ainutlaatuinen sekoitus sosiologiaa ja data-analyysitaitoja.
Petteri Koivula
Data Analyst
Petteri
Monessa liemessä keitetty konsultoinnin ammattilainen, jolle liiketoiminnan tehostaminen tiedolla johtamisella ja analytiikalla on sydämen asia.
Samu Paajanen
Senior Advisor, Partner
Samu
Strateginen ajattelija ja analyyttinen ratkaisija, jolla on 20 vuoden kokemus sijaintitiedoista ja IT-ratkaisuista.
Laura Tuomikoski
Senior Advisor, Partner
Laura
Liiketoiminnan kehittäjä ja innovaattori, jolla on yli 20 vuoden kokemus tiedolla johtamisesta.
Janne Honkonen
CEO, Founder
Janne
Datan laadun analysoinnin mestari.
Jaakko Viljakainen
Data Analyst
Jaakko
Tiedon jalostamisen moniottelija, jolla on laaja kokemus datan käsittelystä, analytiikasta ja datavetoisten sovellusten suunnittelusta.
Arsi Juote
Data Architect
Arsi
Raudanluja ammattilainen vuosien koodaus- ja datainsinöörikokemuksella IoT-maailmassa, joka haastaa itseään erilaisin keinoin, kuten vuosittaisella "helvetin viikolla".
Ville Louko
Sales, Manufacturing
Ville

Datavetoisen konsultoinnin osaaja, jolla on selkeää näkemystä ja käytännön osaamista haastavimpienkin kokonaisuuksien ratkaisemisesta. 

Niklas Ahlbäck
Data Advisor
Niklas Ahlbäck

Kiinnostava keikka kiikarissa?

Mielenkiintoinen paikkatietoon tai koneoppimiseen liittyvä tai jokin muu edistynyttä analytiikkaa edellyttävä projekti mielessä? Sparraamme sinua mielellämme ja autamme sinua onnistumaan. Ota yhteyttä, keskustellaan tarkemmin.

Case Valtra:
Takuukustannusten minimointi koneoppimisen avulla

Advianin koneoppimisratkaisun avulla Valtra voi tunnistaa kriittiset parannuskohteet tuotekehitysprosessissaan, leikata kustannuksia ja tarjota laadukkaita palveluja asiakkailleen. Lue lisää.

 

Meille töihin?

Osaajajoukkomme kasvaa koko ajan. Lisäksi käytämme toimituksissa tehokkaasti kumppaniverkostoamme.

Jos haluat kasvaa, kehittyä ja nauttia työstäsi, me Advianilla olemme sitoutuneet tekemään sen mahdolliseksi – yhdessä.

Tyypillisemmin esittelemme itsemme tai kollegamme seuraavilla titteleillä: Data Advisor, Data Architect, Data Engineer, Data Scientist tai Machine Learning Engineer. Otamme aina lämpimästä vastaan uusia lahjakkuuksia oppimaan ja kasvamaan kanssamme.

Blogimme tuoreimmat

Miten valmistaudut jouston käyttöön jakeluverkonhaltijana?

Tutustu tulevan muutoksen taustoihin ja ota muistiin tärpit siitä, miten parhaiten valmistautua joustomarkkinoihin. Koska tulevaisuudessa joustoa vaaditaan myös jakeluverkkojen ...
Atte Hinkka
Atte Hinkka

Talkoita vai pysyviä muutoksia? Tiedolla johtaminen luo kestävää arvoa

Tiedolla johtaminen vaatii organisaatiolta kykyä ja halua kehittää sisäisiä prosessejaan, usein erityisesti tiedonhallintaansa. Lähtötilanne voi olla hyvin erilainen. Osa ...
Advian
Advian

Tiedolla johtamisen kypsyys ja sen mittaaminen

Ero tiedolla johtamisen edelläkävijöiden ja peränpitäjien välillä on huima. Osa organisaatioista on alusta saakka leiponut toimintansa sisään dataohjautuvuuden ja toiset ovat ...
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner

Data governance tutustuttaa sinut dataasi

Data Governance (suomenkielestä puuttuu vielä vakiintunut termi, mutta kuvaava on vaikkapa tiedonhallintamalli) määrittelee keskitetysti organisaatiolle yhteiset tiedonhallinnan ...
Advian
Advian

Arvonluontia datalla: miten dataohjautuvuudesta tehdään totta?

Datan hyödyntämisestä tai hyödyntämättä jättämisestä päättävät viime kädessä aina yrityksesi ihmiset.
Advian
Advian

Advian ja Sharper Shape – jalostetulla analytiikalla uusiin korkeuksiin

Sharper Shape on kansainvälisesti toimiva automatisoitujen drone- ja helikopteripohjaisten sähköverkkojen tarkastuspalveluiden toimittaja. Advian on ollut mukana vauhdittamassa ...
Advian
Advian

Satelliittidatan hyödyntäminen ratainfran kunnossapidossa - Case Väylä

Advian auttoi Väylää analysoimaan radan varrelta pehmeikköalueita, joissa ratapenger liikkuu tavanomaista enemmän. Ratapenkereen liiallinen liikkuminen aiheuttaa pitkällä ...
Advian
Advian

Miten kirjoitetaan energia-alan menestystarina?

Palattuani energia-alan konsultoinnin pariin, viimeiset 12 kuukautta ovat olleet vielä odotuksianikin kiintoisampia. Olen saanut tilaisuuden keskustella vuoden aikana ...
Advian
Advian

TOP 5 pehmeää taitoa, joilla menestyt Data Engineerinä

ETL, SQL, Python, tietovarastointi, dataputket, big data, pilvialustat, tietokannat, tietointegraatio… Termejä, jotka usein vilahtavat data engineerien, eli suomeksi sanottuna ...
Advian
Advian

Data ja uudet teknologiat - keino päästötavoitteiden saavuttamiseen?

Taloustutkimus vuodelta 2015 kertoo, että suuri enemmistö suomalaisyrityksistä pitää vähähiilisyyttä ja hiilineutraaliutta strategisen kilpailukyvyn lähteenä ja merkittävänä ...
Advian
Advian

3 tilannetta, jossa asiantuntijan hyödyntäminen kannattaa

IT-alalla haetaan asiantuntijoita enemmän kuin koskaan. Lisäksi kaikki etsivät samanlaisia osaajia ja tiettyjen osaajaprofiilien asiantuntijoista kilpaillaan koko ajan. ...
Advian
Advian

Tekoälystä vastalääke laadunvarmistuksen ongelmakohtiin

Ovi auki keskisuurille toimijoille Lähes jokaisella teollisuusyrityksellä on jonkinasteisia haasteita ja tarpeita liittyen laadunvarmistuksen kehittämiseen ja tuotantoprosessin ...
Advian
Advian

Miksi Edge AI on informaatiomaailman uusi iskusana? 4 esimerkkiä

Mitä Edge AI:n ympärillä pyörivän hypetyksen takaa löytyy? Miksi siitä on tullut informaatiomaailman uusi iskusana? Esittelen tässä jutussa neljä käytännön esimerkkiä eri ...
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner

Tekoälyä reunalla - Edge AI

Edge AI:n mahdollisuudet ovat lähes rajattomat – sovelluskohteita löytyy älykelloista tuotantolinjoille ja logistiikasta älyrakennuksiin ja -kaupunkeihin. Mitä on Edge AI ja miltä ...
Advian
Advian

Advian ja Fortum yhteistyöhön – uudessa pilotissa paikannetaan kaukolämpöverkoston vuotoja

Advian ja Fortum ovat käynnistäneet yhteistyössä uuden pilotin, jossa olemassa olevaa kaukolämpöverkon paikkatietoa yhdistetään satelliittidataan mahdollisten vuotojen ...
Advian
Advian

Tiedolla johtaminen energia-alalla

Edellisen blogimme julkaisun aikaan COVID-19 oli vasta uhka, jonka realisoitumisesta esitettiin monenlaisia arvioita. Pandemian kokonaisvaikutuksia terveydelle, taloudelle ja ...
Advian
Advian

Mitä on edge-analytiikka?

Analytiikka tapahtuu siellä, missä tieto ja data kerätään Edge-analytiikalla (englanniksi edge analytics) tarkoitetaan lukuisia eri tekniikoita, joilla datan keruu, analyysi, ...
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner
Samu Paajanen | Senior Advisor, Partner

Location intelligence: sijaintianalytiikan 5 yleistä haastetta

Sijaintianalytiikkaa (location intelligence) on hyödynnettu jo pitkään monilla toimialoilla, muun muassa logistiikassa ja kaupan alalla reititysten ja toimitusketjujen ...
Advian
Advian

Sijaintianalytiikan hyödyt energia-alalle: priorisoi, optimoi ja ennusta

Sijaintitieto jää monessa yrityksessä hyödyntämättä, vaikka siinä piilee valtava potentiaali. Se auttaa ennustamaan tulevaa ja ymmärtämään oman välittömän toimintaympäristön ...
Laura Tuomikoski | Senior Advisor, Partner
Laura Tuomikoski | Senior Advisor, Partner

Advian panostaa energia-alaan

Energian myynti ja palveluliiketoimintojen kehittäminen ovat suuressa murroksessa. Murroksesta on puhuttu ja kohistu jo pitkään, mutta nyt alkaa tapahtua. Kilpailussa pärjäävät ...
Advian
Advian

Edistynyt analytiikka - muista nämä 6 asiaa jo suunnitteluvaiheessa

Perusta onnistuneelle analytiikkaprojektille luodaan laadukkaalla suunnittelulla. Tässä artikkelissa Matias listaa kuusi tekijää, joiden avulla projektin onnistumisen ...
Advian
Advian